top of page
9B9A0994.jpg

Rolfing,Somatic Experiencing & fysioterapia 

9B9A1061.jpg

Muutoksen alku

Työstän asiakkaideni kanssa melko laajaa erilaisten ongelmien kirjoa, vaihdellen ortopedisemmistä vammoista toisaalta keho-mielen tasolla ilmentyvään ahdinkoon. En kuitenkaan takerru yhden henkilön jokaiseen oireeseen erikseen, vaan keskityn  sellaisiin kehon rakenteen ja toiminnan avainkohtiin, joita käsittelemällä useammallekin oireelle altistava kuvio voi alkaa purkautumaan. Parhaan tuloksen saamiseksi yhdistelen manuaalista käsittelyä sekä liike- ja kehotietoisuusohjausta yksilöllisen lähtötilanteen edellyttämällä tavalla.

 

Asiakkaani varatessaan minulle aikaa saattavat ensisijaisesti hakea apua johonkin lamauttavaan kipuun tai muuhun ongelmaan. Tällaisesta kivusta tai ongelmasta eroon pääsyä voidaan kuvata kadotetun normaalin tilan palauttamisena. Onnistuneen hoidon seurauksena kuitenkin paljastuu usein myös mahdollisuus kehittää tätä normaalia tilaa entistä paremmaksi. Tällaisen maailman avautuessa saatetaan oivaltaa, kuinka vain pieni osa omasta toimintakyvyn, hyvinvoinnin sekä koko ”elämisen” potentiaalista on saattaanut olla käytössä siihen saakka. 

 

Rolfing -menetelmälle ominaisen filosofian mukaisesti työskennellessä myös akuuttien vaivojen hoidossa huomioidaan kunkin toimenpiteen vaikutus kaikkiin kehon järjestelmiin. Mitään toimenpidettä ei tehdä yhdenkään järjestelmän kustannuksella, vaan kaikkien järjestelmien ehdoilla. Tällä tavalla akuutinkin vaivan hoito voidaan integroida osaksi perustavanlaatuista muutosprosessia. 

 

Perustavanlaatuinen muutos ”normaalitilan” parantamiseksi vie aikaa, mutta pelkästään sen mahdollisuuden todella oivaltaneena alkaa ihminen usein ”elämään” muutosprosessin jokaista hetkeä täysillä ja matkasta voi tulla yhtä täyttymyksellinen kuin määränpäästä. Tervetuloa kokemaan tällaisia onnellisia onnettomuuksia!

9B9A1069.jpg

Yhteystiedot

Viljatie 4 c 23, 00700 Helsinki (2.krs)

 

+358 45 26 48 580

 

jussipllnp@gmail.com

Y-tunnus: 1803051-5

 

Valokuvat: Teemu Mattsson

  • Black Facebook Icon
bottom of page